Kesän otteluissa mainiosti esiintynyt miesten maajoukkue eli Veljekset pelaavat EM-kisojen alkulohkon Tampereella syyskuussa. Kisojen aikana lentopallo tulee näkymään laajasti eri medioissa ja näkyvyys toivottavasti houkuttelee lisää harrastajia lajin pariin.
Loimujunnut pyrkii hyödyntämään lajin saaman huomion rantautumalla kouluihin rytinällä syyskuussa. Yhdessä Elovenan kanssa viedään EM-kisahuumaa kouluihin räätälöidyllä konseptilla.
– Kohderyhmämme on erityisesti 1.-4.-luokkalaiset, mahdollisuuksien mukaan myös tätä vanhemmat. Olemme räätälöineet vierailuille EM-kisahenkisen sisällön. Alkuun ilmoilla täräytetään Maamme-laulu, jonka jälkeen hauskan lämmittelyn jälkeen siirrytään eri lyöntitekniikoita sisältäviin kisoihin. Loppuun tietysti palkintojenjako Elovenan tuotteilla, maalailee seuran toiminnanjohtaja Sami Rintamaa.
Koulut voivat jo nyt olla yhteydessä ja sopia, milloin Loimun EM-kisakaravaani saapuu paikalle ➡ toiminnanjohtaja@loimujunnut.fi