Loimun A-junnujoukkueet metsästävät finaalipaikkaa viikonloppuna

A-nuorten SM-finaalijoukkueet ratkeavat huomisissa välieräturnauksissa. Loimun A-tytöt matkaavat Vampulaan ja pojat puolestaan Hämeenlinnaan. Molemmat pelaavat neljän joukkueen turnauksen, joista kaksi parasta pääsee toukokuun ekana viikonloppuna pelaamaan sijoista 1-8. Joukkueiden lähtökohdat ovat erilaiset, sillä poikien jääminen A-finaalin ulkopuolelle olisi pettymys ja tyttöjen yltäminen niihin vastaavasti yllätys. 

 

 

A-pojat matkaan isolla rosterilla 

Täksi kaudeksi Loimun A-poikien joukkue koottiin yhteistyössä Valkeakosken Isku-Veikkojen kanssa. Kauden kolme ekaa turnausta pojat pelasivat voimalla kahdeksan miehen, mutta nyt käytössä on täysi rosteri. Mukana ovat myös Loimun liigajoukkueessa pelaavat Ossi Lehtiö ja Niila Kuusisto. Lohkon vastustajat ovat kaikki tältä kaudelta tuttuja. Kajastusta vastaan voitot ovat Loimulle 1-0, Puman kanssa 1-1 ja Tiikereille oranssipaidat ovat hävinneet kerran. 

Maskusta tavoitettu joukkueen päävalmentaja Antti-Jussi Marttila on kauden tärkeimpien pelien kynnyksellä haastavasta kaudesta huolimatta optimistinen. 

  • Arjen harjoittelussa on ollut omat haasteensa, kun pelaajat ovat hajallaan. Tämä oli kyllä tiedossa jo ennen kauden alkua. Onneksi nyt viime aikoina on saatu pidettyä muutamia yhteistreenejä ja tänäänkin turnauspäivän aattona päästään treenaamaan isolla porukalla Kerttulassa. Kahden joukkoon pääseminen ja finaaliturnaus on ehdoton tavoite meille. Etukäteen kovimmat vastustajat ovat PuMa ja Tiikerit, jotka molemmat ovat kyllä hyvällä pelillä voitettavissa. Onneksi nyt on laaja miehistö käytössä, joka antaa mahdollisuuksia eri taktiikoihin tarvittaessa. 

 

Tytöt yllätysvalmiina Vampulaan 

Mary-Ann Kaukisen luotsaamat A-tytöt lähtevät haastajan asemasta välieräturnaukseen Vampulaan. Voidaan jopa pitää jonkinlaisena yllätyksenä sitä, että finaalipaikka on vielä tässä vaiheessa kautta ylipäätään mahdollinen. Kauteen lähdettäessä joukkueessa oli paljon uusia pelaajia ja yhteispelin sujuminen otti oman aikansa. Kauden edetessä peli on kuitenkin koko ajan parantunut. Ajoittain peli kulkee tosi hyvin, mutta taso heittelee. 

Vampulassa vastaan asettuvat LP Vampula, OsVa ja OrPo. Vampulaa vastaan Loimu koki selvän tappion kauden alussa, mutta muut kaksi vastustajaa eivät ole tältä kaudelta tuttuja. 

  • Lähdemme Vampulaan haastajan asemasta, mutta yllätysvalmiina. Muutamien sairastelujen takia kokoonpano on vielä hieman auki. Joka tapauksessa hyvä kokoonpano saadaan jalkeille. Harjoituksissa meno on vähitellen muuttunut tavoitteellisemmaksi ja nyt jokaisen pallon perään mennään täysillä. Hyvin sujuneet ovat tuoneet lisämotivaatiota ja tytöillä on jatkossa tarkoitus harjoitella nykyistä enemmän. 

 

Molempien A-juniorijoukkueiden pelejä voit seurata huomenna Lentis-TV:n kautta.