Raision Loimu aloittaa akatemiatoiminnan junioreille ensi syksynä

Ensi elokuussa Raision Loimu Juniorit ry käynnistää akatemiatoiminnan lentopallojunioreille. Akatemiatoiminnan tavoitteena on tarjota jatkossa yhä useammalle juniorille mahdollisuus tavoitteellisen harjoittelun ja opiskelun yhdistäminen. Raisiossa on hienot olosuhteet ja tarvittava lajiosaaminen, jotka mahdollistavat oikeanlaisen ympäristön kehittyville lentopalloilijoille. Kaikkiaan Loimulla on noin … Lue lisää

Puurojuhla, junnuesittely ja liigajoukkueen kotivoitto syyskauden kruununa

Syyskausi lähenee loppuaan. Pelien osalta edessä on vielä B2-tyttöjen Lounalentis-cupin turnaus tulevana lauantaina. Minit viettivät pikkujoulujaan jo joulukuun alussa SuperParkissa. Tänä vuonna haluttiin tarjota myös vanhemmilla junnuille tilaisuus kokoontua yhteen. Näin ollen seuratoimijat sekä A-C-juniorit kutsuttiin puurojuhlaan, joka pidettiin Ravintola … Lue lisää

SMASH IT 🔥 Loimun koululentisturnaukset kasvattavat suosiotaan

Kuluneen syksyn aikana Loimujunnut on kaikessa hiljaisuudessa nostanut koululentisvierailut uudelle tasolle. Olemme nimittäin järjestäneet koululentisturnaukset Ruskon Kirkonkylän koululla ja Maskussa Kurittulan koululla. Kohderyhmänä ovat olleet 4.-6-luokkalaiset. Idea turnausten järjestämiseen lähti aikaisemmista kouluvierailuista ja seuran halusta saada lisää harrastajia lajin pariin. … Lue lisää

Minien pikkujoulut vietettiin SuperParkissa

Loimujunnujen perinteiset mini-ikäisten pikkujoulut vietettiin eilen Turussa SuperParkissa. Mukana liekittämässä oli 60 junnua ja iso määrä myös valmentajia ja huoltajia. Lapset pääsivät leikkimään ja liikkumaan yhdessä. Vauhti oli hurjaa ja kaikilla posket punaisina. Välillä pidettiin taukoa herkuttelun merkeissä ja pukkikin … Lue lisää