Ideakilpailu – osallistu Loimun maskotin suunnitteluun

Loimujunnut on alkuvuoden aikana vähitellen käynnistellyt maskotti-projektia. Aluksi olimme yhteydessä alueen oppilaitoksiin ja kartoitimme, jos sieltä olisi tekstiili-, vaatetus- tai ompelualan opiskelijoilta ollut mahdollista saada apua hankkeen toteutuksessa. Opiskelijoiden kiireet harjoitteluidensa kanssa estivät yhteistyön ainakin projektin tässä vaiheessa. Yhteydenotto Raision teatteriin toi kuitenkin kaivattua liekkiä projektiin, sillä teatterin puvustuksista vastannut Tarja Siirtola-Virta lupasi olla apuna maskotin puvun toteuttamisessa.

Projektin on tarkoitus olla valmis ensi kauden alkuun mennessä. Tulevaisuudessa maskotin on tarkoitus olla mukana eri tapahtumissa, vierailla nuorimpien ikäluokkien treeneissä, seikkailla somessa ja toivon mukaan se nähdään myös Kerttulan parketilla liigapelien yhteydessä.

Maskotin toteutus lähtee todenteolla käyntiin ideakilpailulla. Tehtävä on luonnostella joko paperille tai digiversiona ehdotuksesi siitä, miltä Loimun maskotin mielestäsi pitäisi näyttää.  Aikaa on 14.4. asti ja omat hahmotelmasi ja mestaripiirroksesi voit lähettää osoitteeseen toiminnanjohtaja@loimujunnut.fi. Kaikki osallistuneet tullaan palkitsemaan.

– Projekti lähti hitaasti liikkeelle. Sitten tuli varmuus siitä, että saamme ammattilaisen apua maskotin puvun toteutukseen. Ja kun liigan puolelta ideaa pidettiin myös hyvänä, niin alkoi jo näyttää valoisammalta. Toivottavasti mahdollisimman moni, niin lapset kuin aikuisetkin,  rohkaistuu ja lähettää oman ehdotuksensa. Omassa ehdotuksessani tulee olemaan ainakin kolme teemaa. Ne ovat liekit, oranssi väri ja menestys, pohdiskelee Loimujunnujen toiminnanjohtaja Sami Rintamaa.