Ruskolta ponnistava 17-vuotias Venni Mansikkaviita on Loimujunnujen helmikuun kuukauden juniori. Loimun A-pojissa sekä myös miesten 2-sarjassa pelaava Venni aloitti lentopallon ekaa kertaa F-junnuna, mutta kertoo lopettaneensa useamman kertaa ennen kuin hurahti lajiin pysyvästi D-ikäisenä. Rasekossa liiketoimintaa opiskelevan Vennin lajitaustan monipuolisuus mykistää, sillä hän on lentiksen lisäksi harrastanut jalkapalloa, salibandya, yleisurheilua, koripalloa ja painia.
Lentopallo vei lopulta voiton ja nykyään palkintokaapista löytyy C-poikien Suomen mestaruus vuodelta 2019. Nykyään passarina pelaava Venni oli mestaruusjoukkueessa kakkosliberona. Vaikka peliaikaa ei finaaliturnauksessa paljon herunutkaan, niin mestaruus lämmittää yhä mieltä. Lisäksi Power Cup-reissuista on paljon hyviä muistoja. Pallolla on iso osa Vennin arjessa, sillä tarinan mukaan kotona sisällä kulkiessaan hänellä on aina pallo mukana.
Venni aikoo panostaa lajiin tosissaan myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on lunastaa paikka jonakin päivänä mestaruusliigasta ja mahdollisesti sitä ennen 1-sarjasta. Miesten peleistä Venni on saanut esimakua tällä kaudella Loimun miesten 2-sarjan joukkueesta. Kokemukset ovat hyviä, sillä pallo tulee kovaa ja korkealta ja tämä tuo sopivasti lisää haastetta verrattuna junnujen treeneihin. Vahvuudekseen Venni kertoo pallotaitavuuden ja pelinrakentamisen. Vastaavasti kehitettävää on eniten jaloissa, joihin pitäisi saada enemmän voimaa ja nopeutta. Ennen oman liigaunelman toteutumista Venni jakaa mielellään vinkkejä Mestaruusliigaa Nurmon Jymyssä pelaavalle isosiskolleen Vedalle.
Loimujunnut ja OP Turun Seutu esittelevät yhdessä kuukauden juniorin kauden 2023-2024 aikana.